nikotiinin kellertävä kuu
ja tähdenlentoja
kuin jokin raapisi tulitikkuja

yö imaisee meidät
olemme henkosia
syvällä sen tervanmustissa keuhkoissa

kaikkialla ympärillä tähdet loimuavat
palavat lyhyiksi ajan sormien välissä
sammuvat

Fury Road

äidinäidin luut muodostivat s i r p a l e i s e n tähtikuvion 
asfaltin mustaa taivasta vasten 
hämmästynyt katseesi samosi kuusipuiden rungoilla
ajatuksesi tyttäresi luo
ja jokin vilahti katseesi maisemassa
yön vauhko varjo laskeutumassa alas oksien portaikkoa
 
sellainen oli auringon ja maan välinen kulma
sellaiset planeettojen konjunktiot, herran tiet ja yliajajat
ja jokin lehahti oksalta, varpunen, minne on tiesi, minne? 
 
varjo yllä herutti hurjana kuolemanhiljaista unta
auringonlaskun valo kimalteli 
pyhien kirkon seitsemässä liekkitornissa 
muodosti kannaksen ulottuvuudesta ulottumattomuuteen 
tänne sinut huudettiin, tänne synnyit, tänne kuolit 
täältä sinun oli hellitettävä, vielä hetken tästä oli lyhyt syliisi 
 
aamu saapui, aamulla pirteä suru, helmoista puhkiruostunut aamu 
mätänevien lehtien kajossa varjot leiskuivat raksojen betonielementeillä
enkelinvanat risteilivät taivaalla, etelän kohteisiin, paratiisiin

äiti laskee pöydälle suuren kakun

jota kiertää kinuskireliefi

siinä kuvataan valloitusretkiäni harjulla

äiti on taiteilija

annan ensimmäisen iskun lapiolla

se menee kakusta lävitse

helposti kuin gammasäteily

niin iso on tuo pala että se on

kuolettava annos kelle tahansa pojalle

sanoo isä

filosofian maisteri

risuharju

tumman harjun päällä seurakuntatalo

epiläläisten Parthenon

ja sen katveessa kodinkehrä

sisällä Delfoin tuli

isän savuke joka ei koskaan sammunut

huoltsikan ovessa Elviksen kuolinlööppi

vieras, Memphisiin vie tämä viesti

tarina Papasta

tämä asujaimisto, tutut maisemat

kesäkutoisena tai lumisena

Pirkanmaan päälle laitettu

kirkko ryhdikkäänä Liisankalliolla

terävänä kuin kilpiruston kärki

tai luunvalkea kaulusnappi

aataminomenan alla

auki että Pappakin saisi henkeä

tuolta tämä jo tuleekin

Pappa, vanha ja hieman totinen mies

mutta tämän pikkuruisessa Pompannapissa

on viiksivaihteet ja hulahulavanteet

lipastossa vanha taskunauris

nyöri kuolleen Mummon hiuksista punottu

Mummon maanpäällinen osa

Ukko-Mauseri, saksalaista perua kai

ryppyinen rupla jossa kirjoitusta, venäläiseltä

sotavangilta totta kai, hyllyssä rivi Päätaloja

sukulaisilta tietenkin, Papan savotta

korva vasten kylkiluuta kuin kiskoa

kuulen sydämen lähestyvän

kuinka se tsutsuttaa

kuinka veri nousee sen piipuista

kohoaa ylös Papan aivoituksiin

Pappa kertoo tarinaa Odysseuksesta

kuolleista urhoista ja siitä hepasta

kuulen Teiskontien ja Sammonkadun

kuinka ne toitottaen yhtyvät

laskevat rymisten Liisankalliolta

alas kohti Tammerkoskea

kuulen seinäkellon lyövän tuntejaan

tuulen toistavan manöövereitään

jossain Kalevankankaan yllä

yö rinnan päällä on paksu romaani, nukahdan sen ääreen

kellastuneet sivut kuluneita sankaritarinoita täynnä

näen valjakon rautahepoja vetämässä pronssista vaunua

Hämeenlinna kukistuu, seuraavana Troijala

Pappa istuu pöydän äärellä

ulkona tuuli työstää puita

Papan kädet ovat instrumentit

tekevät jotain syntyy jotain

voileipä pojanpojalle

nyt on pöydällä tyhjä teekupponen

pohjallaan kuivunutta sakkaa

lämpö on siitä jo poistunut

aikoja sitten vesi haihtunut

kuin sielu sekin on liittynyt

suureen mereen tuolla jossain

kappelissa

silkkivuorinen arkku

Kuoleman povitasku

kävijä

monet kerrat kai mietin 
milloin koittaa se kerta 
ja hiljaa ne hetket vietin 
etten enää näkisi merta 

vaeltajat illassa

ilta tummuu, tuossa tuokiossa 
seuraan liittyy lämpöä ja valoa 
syttyy tuli leirinuotiossa 

istuskellen viilenevää  iltaa 
yksi tuijottelee tulenpaloa 
toinen linnunradan sumusiltaa 

yksi miettii maataan jäkäläistä 
toinen avaruuden laajaa saloa
taivaanvaeltajaa täkäläistä 

runot marraskuista

ylhäiseltä laelta lähtien
päivän aikaan tahi tähtien

puro laskee kohti huomaa
puiden tuoden janojuomaa

hetken sykkii elon lähteet
muistuttavat metsän tähteet

hiipuu virta lehtisuonen
iätön virta lie vain tuonen

näistä metsämeren puista
kertoo runot marraskuista

erätuli

päre palaa
tähti taivaalta kaatuu

sydän halaa
alla sammalta maatuu

katseet kohtaa
vien käden käteen

liekki hohtaa

kilpaa kuun säteen

viimeisellä rannalla

käy rantaan tyrsky
niin meri hyväilee saarta

nousee tunnemyrsky
ja kosken selkäsi kaarta

huuli jälleen tapaa huulta
ja syviin silmiisi hukun

enää tunne merituulta

en vaan sylissäsi nukun