erätuli

päre palaa
tähti taivaalta kaatuu

sydän halaa
alla sammalta maatuu

katseet kohtaa
vien käden käteen

liekki hohtaa

kilpaa kuun säteen

viimeisellä rannalla

käy rantaan tyrsky
niin meri hyväilee saarta

nousee tunnemyrsky
ja kosken selkäsi kaarta

huuli jälleen tapaa huulta
ja syviin silmiisi hukun

enää tunne merituulta

en vaan sylissäsi nukun

Mittapatteri

14.10. -88

Ei se flunssa sitten vaan iskeny vaikka kuinka olin tyrkyllä – edes kurkku ei enää kähise – ikävä vaan vaivaa kun mä ajattelen sua ja viikonloppua. Tilannetta vaan pahentaa kun tupakaverit toinen toisensa jälkeen häipy lomille. Koko aamun pysty aistiin melkein käsin koskettelemaan sen rauhattomuuden ja levottomuuden fiiliksen joka patterissa kiusaa ja kummittelee aina ennen viikonloppuvapaita. Nyt tilanne on jo rauhoittunu ja käytävät hiljentyneet – jäljellä on vaan se tyhjä tunne. Se suunnistuskeikka peruuntui parilla viikolla mutta mettään mä jouduin kuitenkin kuin kohtalon ivaa. Patterilla oli taisteluammunnat ja mäkin pääsin ampumaan kertasingolla jostain romuttamosta kuskattua ladaa joka sinä ja seuraavana päivänä koki kohtalon jota ei soisi edes ladalle. Yöllä oli tietenkin pakkasta ja jäinen maa vaan narskui ja valitti kun mä talloin sitä kylmissäni vartiovuorollani. Surkuhupaisinta oli ettei voinut edes paikoillaan hyppiä kun armeijan kalsarit ei pysy ylhäällä vaan valahtaa heti polviin sopivan tilaisuuden saatuaan. Hauskinta tänä aikana on olleet uudet alokkaat ja niiden touhujen seurailu. Yksikin häiskä tuli tietä myöten savuketta polttaen housunlahkeet puolessa sääressä ja kuus numeroa liian isot kengät jalassa pyörien – kun täällä ei saa aluksi sopivan kokoisia varusteita ei sitten millään. Sitten tää mopsi tervehti vääpeliä vetäen oikean käden lippaan tupakka edelleen etu- ja keskisormen välissä ja sanoi: ”Herra kersantti!” - ja meillä oli hauskaa. Oli muuten hyvä että laitoit sun osotteen kirjeesees sillä enhän mä sitä muistanu enkä onnistunu löytämään luettelosta. Mulla oli totta puhuen jo pieni paniikki. Tää mun käsiala on saattanu olla kauhistus mut toivottavasti oot saanut selvää – moni ei. PS. Soittele mulle tänne numeroon 930-22671 siinä kuuden ja ja kymmenen välisenä aikana niin sovitaan missä ja milloin nähdään kun mä pääsen lomille ens viikon lopulla. Mä koitan olla paikalla ellen joudu mettään. PSS. Kyllä se tunne on molemminpuoleinen. PSSS. Koitetaan sitten opiskella matikkaa ahkerasti.

26.10.-88

Täällä Niinisalossa sai syksy luvan vähäksi aikaa väistyä talven tieltä ja kenttälakit karvalakkien – kunnes tänä aamuna maanantaina satanu valkoinen lumiharso suli pois elohopeapatsaan kavutessa nollan paremmalle puolelle. Mä ehdin jo säikähtää, että perjantaina tulis oleen hiihtosuunnistusta - mutta onnetar ei hyljänny. Toivottavasti Hyvinkäällä ei oo pakkanen paukkunu. Alkuviikko kului tosi äkäisen koulutustarkastuksen kiemuroissa kenttätykistön tarkastajan nuuskiessa ympäriinsä varuskuntaa etsien jotain huomauttamista mitä ei ainakaan meidän patterin osalta kauheasti löytyny, joten patterin päällikön lupaama kuntoisuusloma on jo melkein takataskussa. Viikonloppuna meidän patteri hommas porttikiellon Kankaanpään ”menomestaan” Papukaijaan (lue Pappari). Se on onneton disco, jossa on kylpyammeen kokoinen tanssilattia ja silleen, joten mä en ainakaan tunne menettäneeni mitään. Emmä tänä viikonloppuna pääse lomille vaikka ei sitä oo kirkossa kuulutettu. Mä kaipaan sua hirveesti enkä saa rauhaa ennen kuin taas tavataan vaikka silloinkin vaan nähdään vähän aikaa. Musta tuntuu että mä murehdin näitä aikajuttuja liikaa. Mun pitäis vaan olla kiitollinen – ja niinhän mä oonkin – että me tavattiin ylipäätänsä ja nyt mulla on sut vaikka sä ootkin kilometrien päässä.

31.10.-88

Massapartiosuunnistus on ohi ja mä tunnen olevani ihan rikki mutta silti onnellinen – onhan edessä enää yksi lyhyt viikko ja sitten taas tavataan. Se lumisade, jonka mä kehuin jo loppuvan, alkoi parahiksi tuntia ennen suunnistusta eikä siitä sitten tullut loppuakaan. Suunnistus itse sujui ihan hyvin kun sen otti huumorimielellä. Hetkellisissä hulluudenpuuskissa mä jopa innostuin juokseen sukset jalas. Mä onnistuin mulaamaankin (3 kertaa). Mulla oli vähän liian isot kumisaappaat jalassa ja ne irtos aina jalasta ja jäi kiinni suomättäisiin sukkien lennellessä suosilmäkkeisiin. Aamulla oli vähän kylmä. Yhdeltäkin kaverilta oli villasormikkaat hukkunu ja se oli työntäny villasukat käsiinsä. Uusilla mopseilla elämä on ollut pelkkää suklaata ja suffelia. Ne on päässyt iltavapaille ja lomille ja sotkussakin ne on aina. Toisin oli ennen kun mäkin olin alokas. Mä huomasin tässä eräänä päivänä että meidän vessassa on pieni kirjasto. Suppeasta mutta mielenkiintoisesta valikoimasta löytyy Morgan Kanea ja Valittujen palojen kirjavaliot. Jaa että mitkä on mun mielipiteet rakkaasta siskosta. Kyllä sitä pienempänä tavarat lenteli kun me riideltiin mutta kyllä meidän välit yleensä on ihan reilassa. Mulla ja siskolla on sen verran ikäeroa että me liikuttiin omissa piireissämme eikä meillä ollut paljon yhteisiä asioita. Nyt mä en sitä enää paljoa näekkään. Täällä on satanu lunta vielä vähän lisää ja kun mä katson ulos ikkunasta mulla tulee aina mieleen nuoruuden päivät kun mä vielä asuin Tampereella. Silloin sitä rakasti lumessa peuhaamista: tehtiin enkelin kuvia ja mentiin lumisotaa. Sitten mä yhtäkkiä havahdun ja huomaan olevani taas täällä kasarmilla. Nyt sitä vasta tajuaa kuinka aika rientää.

7-8.11.-88

Näin maanantaina tuntuu olevan vaikea keksiä kirjoitettavaa – ajatukset karkailee ja olo on levoton. Välillä mun täytyy nousta ja kävellä ja mä löydän itteni ikkunan äärestä katse jonnekin etelään päin. Vaikka silmä ei kauas kanna niin ajatuksissa mä oon siellä sun luona. Saattaa tuntua hassulta mutta mä oikeestaan odotan sitä mettään lähtöä – ehkä siellä luonnon äärellä mieli rauhoittuu ja palaa arjen viettoon - ja kuluuhan siellä aikakin nopeasti. Tää mun yöpäivystysvuoro alkaa hiljalleen kääntyä kohti loppuaan ja mä ootan että pääsis nukkumaan... jos vaikka näkis unta susta. Mä tahdon vielä lopuksi kiittää viikonlopusta. PS. Vaikka se ruusu lakastu niin kaikki se rakkaus mitä se edusti jäi jäljelle.

14.11.-88

Tää on taas näitä yöjuttuja. Tiuku nykii kahta kohta ja minuutit venyy venymistään vaikka ne on todistetusti yhtä pitkiä (kai). Viikonloppu meni munkkeja syödessä ja tiskaillessa. Alokkaat luulee olevansa nuorempia tykkimiehiä ja lomilta tullessaan ne ajattelee kaiken muuttuneen mutta ehei. Mä oon tässä vähän miettiny näitä Intin touhuja. Tähän mennessä mulla on siivoojan, tiskaajan, tarjoilijan, palvelijan ja metsurin koulutus – missähän vaiheessa ne opettaa mut sotimaan? No, onhan toi vähän naiivisti sanottu mutta kuvaa kuitenkin tilannetta. Mutta maksetaanhan mulle tästä palkkaakin 17mk tunnissa – se vaan arvotaan mille tietylle tunnille päivässä se maksetaan. Mä taidan vaan olla vähän katkera armeijalle. Jos mä ajattelen asiaa uudestaan 8.5.-89 niin kaikki tuntuu varmaan valoisemmalta, vai mitä luulet? Kun sä mainitsit puhelimessa jäätelöstä mulla tuli heti mieleen, että mä en oo syönyt sitä ainakaan kuukauteen. Mun täytyy tunnustaa, että jäätelö oli mun ensirakkauteni – ellei oteta lukuun naapurin lettipäistä tyttöä, joka meni ja leikkasi ittelleen poikatukan ja mä unohdin sen saman tien. Mä taisin olla silloin kahdeksan vanha. Mutta nyt saa jäätelö jäädä vähemmälle sillä mun sydämessä ei oo tilaa kahdelle – ainoastaan sulle.

28.11.-88

Moi, Tässä mä rustaan kirjettä enkä suinkaan ole matkalla Lappiin vaikka vähän harmittaakin kun en päässy ostamaan aitoa poronsarvijauhetta - ehkä jätkät tuo tuliaisii ??? (ainakin niillä oli sen suuntaisii juttuja (levottomii sellaisii)). Jotenkin mulla on sellainen hassu tunne, että mä olisin vetäny välistä - vähä raitista ilmaa ja toivottavasti tollaset turhat omantunnontuskat katoo. On käyny niin hyvä tsäkä ja onnenkantamoinen viimeaikoina että kannattaisi totota. Mä tunnen itteni oikeen yhden miehen armeijaksi ku noi lymfosyytit sun muut valkosolut ja ameebat syö ja tappaa niitä vesirokkoviiruksii, sääliksi käy. Mitään sen kummempaa jälkitautii ei vielä ainakaan ole ilmenny ku nenästä kesii nahkaa. Tätä menoo ku mä paranen olis mahkut päästä lomille jo ens viinkonlopuksi. PS All I wanna do is see you!

17.1.-89

Mä olen juuri tullut Turusta ja pessyt matkan pölyt suihkussa Drakkar Noirilla. Vieressä kaveri kirjoittaa loma-anomuksen liitettä ja se onkin siinä oikein mestari. Tässä näyte: ”Kerran vuodessa meidän perheellä on tapana matkustaa suvun väliseen hiihtokilpailuun, jossa minä edustan sitä...”. Maanantaiaamuna patteriin tuli kouluttamaan uusi yliluutnantti, joka oli kyllä vanha tuttu mopsiajalta. Se kävi tuvat lävitse ja ne oli kuten tavallista siivottomassa kunnossa. Kun se tuli meidän tuvan kohdalle se sano: ”Helvetti, tämä on kyllä pohjanoteeraus, kohta nämä pojat kusee hunajaa.”, ja sitten saatiin sikaa. Meidän tupa on kyllä kieltämättä oikein rempallaan. Maitopurkki meni rikki ja maidot valui lattialle ja siellä ne on varmaan vieläkin, roskiksessa haisee viikon vanhat jätteet ja kaiken kukkuraksi pari tyyppiä söi tupla-valkosipuliannoksilla höystetyn äyriäispitzan ja tupa haisi aina käytävälle saakka. Mutta ei vanha jaksa siivota - on niin väsä! Kohta taas tavataan ja vaikka kippistellään piparminttulikööriä, pidetään toisiamme kädestä ja odotetaan yhdessä kevättä.

13.3.89

Täällä mä luovin päivät aamujen seassa ja yöt uneksin susta ja tuntuu että ne aamut ei loppuis milloinkaan – että Intti ei loppuis milloinkaan mut mä jaksan oottaa. Nyt on sellainen fiilinki että haluis elää ja riehua... nauttia kaikesta ja olla hyvä sulle. Mut mä en vaan pääse sun luokse aina kun haluis ja mä haluaisin sun luokse aina. Mä oon nyt käyny lenkillä jo useamman kerran – kunto kohoaa ja sit taas jaksaa vaikka mitä – vai mitä? Mä oon pahoillani siitä kyyneleestä. Mä rakastan sua.